Vatsan ja vauvan kuulumisia

Ohhoijaa.


Viime yö oli taas melkoisen mahdoton migreenin vuoksi. Valvoin puoli seitsemään aamulla kovassa säryssä, ja jälleen piti varmistaa dopplerilla, etä vauvalla on kaikki hyvin. Kyllä se niin pelottaa pienen puolesta joka kerta kun kohtauksen aikana tuntee jatkuvasti miten pieni potkii ja sätkii koko ajan, ja sitten jos kaadun, niin kaatumisen jälkeen ei tunnukaan enää lainkaan liikkeitä. Onneksi myös tähän asti joka kerta on kaikki kuitenkin ollut kunnossa! Nyt vielä on helpompaa kun mahaakaan ei ole paljoa, mutta raskauden loppuaika ja kaatuilut ison mahan kanssa on ihan eri juttu. Juuri tästä syystä en ole halunnut monille ihmisille kertoa vauvasta (en edes kaikille läheisille ystäville). Menetyksen pelko on niin suuri. Helpompaa ja säästävämpää itselle ja miehelle kun vain harvat tietävät. Onneksi maha on edelleenkin niin pieni, ettei ketään ole huomannut mitään, saa melko helposti vielä peitettyä. Kuitenkin koitan olla ajattelematta ja stressaamatta koko asiaa sen enempiä, enhän voi migreeniini vaikuttaa tai sitä hallita. Yritän olla ja elellä ihan rauhassa hetki kerrallaan, nautin ja laittelen uutta kotiamme sen mitä jaksan, pala kerrallaan.




Jotenkin kyllä tuntuu ihan hölmöltä se, miten pieni mahani vieläkin on, vaikka vauvalla jo onkin jonkin verran kokoa. Paino tippui yhteensä 10 kiloa siitä mitä se oli ennen raskautta, ihan siitä syystä kun en enää voinut syödä migrenilääkkeitäni. Jotenkin koko tämä raskaus tuntuu vieläkin välillä niin epätodelliselta. Vaikka olen tuntenut vauvan liikkeitä jo muutaman viikon, niin se, että peilikuva on vatsan kohdalta pienempi kuin missään vaiheessa viimeiseen neljään vuoteen, se on jotenkin niin hölmöä. Kuitenkin mennään jo puolivälissä raskautta. Mahdun edelleen hyvin vaatteisiin jotka ennen raskautta kiristivät vatsan kohdalta. Joku outokumpu siinä kyllä näkyy, mutta tosiaan pienempi kuin aikoihin, vaikka nyt siellä on vauva, aiemmin oli vain lääkekiloja. Tähän mahaan on vähän vaikea suhtautua kun siitä on kuullut aiemmin vauvauteluja muutaman vuoden ajan, ja silloin se outokumpu on ollut vain lääkkeiden vuoksi. Aika paljon siitä olen kärsinyt, ihmiset on joskus kovin ajattelemattomia sanoissaan. Meistäkin puhuttiin varmana faktana, että vauva niille tulee, ja kun mahani näytti samalta vielä kaksi vuotta myöhemmin, juttu käännettiin niin, että niillä on pieni lapsi kotona ja vatsassa kasvaa toinen. Kuitenkaan ketään ei koskaan missään nähnyt meitä vauvan, vaunujen, turvakaukalon tai minkään siihen viittaavan kanssa, ja olin koko ajan töissä. Ainoastaan lääkkeiden turvottama mahani sai ihmiset juoruamaan tuolla tavalla. Se kyllä satutti kovasti, kuitenkin olisimme halunneet yrittää lasta, mutta lääkityksieni vuoksi ei ollut varmaa olisiko se meille koskaan mahdollista. Onneksi nyt tilanne on tämä, aika näyttää miten sitten vauvan syntymän jälkeen selviän migreenin kanssa. Jollakin tavalla myös koen kasvavan vatsan kivana ja hyvänä asiana, ja olen siitä valtavan onnellinen ja kiitollinen. Silti haluan, että tieto vauvasta ei saavuta kovin monia ihmisiä. Ja toki haluamme miehen kanssa itse kokea sen ilon, kun kerromme uutisen jollekin, jonka kanssa olemme päättäneet sen jakaa.


Rakenneultrassa vaikutti kaikki olevan hyvin. Vauva tosin näytti heti huumorintajunsa, oli päättänyt sijoittaa itsensä mahaani poikittain, selkä ylöspäin, jalat koukkuun ja peppu pystyyn. Siinä huokaisi kätilökin että; ”Jaahas, tää kaveri onki täällä nyt hiukan hankalassa asennossa...” Mittoja jouduttiin ottamaan muutamaan kertaan kun vauva laittoi hiukan haastetta touhuun sätkimällä ja potkimalla. Siinäkin kun koitettiin tarkkailla huulihalkio-tilannetta, vauva veti kätensä naaman eteen, ja kun myöhemmin yritettiin uudestaan katsoa huulta, niin sama temppu näytettiin uudelleen. Melkoinen veitikka tuntuu olevan. Pieni rakas.

Myöhemmin on sitten vielä kontrolli, mutta ainakin tässä vaiheessa vauvalla vaikutti asiat olevan hyvin. Joskus sitä varmaan pitäisi sitten hankkiutua johonkin vaunuostoksille, vielä ei olla uskallettu, tässä on kuitenkin niin pitkä aika vielä. Kyllä niitä ehtii ihan hyvin katsoa sitten myöhemmin.


Tässä vielä kuvat outokummusta
ja outokummun asukista, joka morjestaa ja sanoo, että 
"Nähdään sitten kevättalvella!"