Käytiin tosiaan pari viikkoa sitten lääkärissä 8kk-tarkistuksessa neidin kanssa. Oltiin kumpikin kipeinä, mutta voidaan jo paremmin. Lääkärintarkastuksesta jäi niin valtavan hyvä mieli, että hymyilyttää varmaan vielä pitkään.
Lääkäri tutki tytön ja keskustelimme eri kehitysvaiheista, sekä arjestamme ja toimintatavoistamme kotona. Tyttö "juttelee" ja hymyilee ja nauraa usein, tutkii innostuneena ja rohkeasti ympäristöään, osoittaa hellyyttä, vierastaa, istuu tukevasti itse ja ottaa vastaan kallistettaessa, konttaa, nousee itse tukea vasten seisomaan, on puskenut pari "tirsua" alaleukaansa, nukkuu pääsääntöisesti kokonaiset yöunet, nukahtaa useimmiten itse, syö itse sormiruokia, harjoittelee "huomaamattaan puolivahingossa" pinsettiotetta...
Sekä lääkäri, että hoitaja kiinnittivät huomiota, kun tyttö niin tarkasti katselee ja tarkkailee ympäristöään ja ihmisiä. Lääkäri sanoi neidin katsovan suoraan silmiin, hymyilevän paljon, olevan motorisesti niin hyvin kehittynyt eri osa-alueilla, että hän uskoo tytön kävelevän ennen yhden vuoden ikää, ääntelykategorian olevan todella laaja ja hänen olevan poikkeuksellisen hienosti jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kerroin, että meillä kotona aikuisilla on sellainen sääntö, ettemme juurikaan käytä kännyköitä tai tietokonetta tytön nähden. Puhelimeni onkin aina äänettömällä, osittain siksi, että vähintäänkin juuri silloin joku soittaa tai lähettää viestiä, kun yritän lasta nukuttaa. Kuitenkin suurempi syy on se, että MIKÄÄN viesti tai puhelu ei ole niin tärkeä, että soisin lapseni kokevan sen rinnalla itsensä tuota "taikakapulaa" vähempiarvoiseksi. Läppäri onkin omassa pussissaan laatikossa, ja se kaivetaan sieltä esiin tarpeen mukaan kun tyttö on jo nukkumassa, ehkäpä noin kerran tai kaksi kahden viikon sisään. Meillähän ei ole edes tilaa, eikä oikeastaan kyllä tarvettakaan tietokonepöydälle yläkerrassa. Yleensä iltaisin saatuani siivottua lapsen iltapala-jutut pois ja syötyä itse oman iltapalani, en jaksa jäädä valvomaan vaan olen niin väsynyt, että suuntaan itsekin nukkumaan.
Lääkäri ja hoitaja uskoivat tämän "kännykättömyyden" vaikuttaneen tytön vuorovaikutustaitojen kehityksessä. Varmastikin, kai siitä on tehty ihan tutkimuksiakin. Onhan sillä valtava merkitys kun lapsi ei joudu pettymään yrittäessään kommunikoida. Meillä kännykät tai tietokone ei ole keskeyttämässä vuorovaikutustilannetta, tai estämässä sen syntymistä. Vanhemmalta menisi lapsen eleet ja ilmeet ohi kun olisi nenä näytössä kiinni, ja lapselle jäisi toistuvasti kokemus, että hän häviää sille kännykälle, että se on häntä tärkeämpi. Olenhan minä joskus joutunut tietokoneella laskuja maksamaan niin, että tyttö on häärinyt jaloissani, mutta pääsääntöisesti koitan hoitaa tarpeelliset asiat silloin kun tyttö nukkuu. Mikäli koitan päiväsaikaan johonkin suuntaan soitella, hoidan sen vaunuttelulenkin yhteydessä. Melkein se on ainoita hetkiä päivässä kun on kädet vapaana, heh-heh. ;) Ja eihän minulla vain yksinkertaisesti ole aikaa, tai edes halua notkua tietokoneella, tai plarata kännykkää, ainoa "vapaa-aika" päivästä on kun neiti nukkuu, ja sekin aika menee laittaessa ruokaa, pyykkejä, tiskejä... Mikäli noiden puuhien jälkeen neiti jatkaa uniaan, löytyy remontoitavasta talosta aina jotakin "saarkaa kynnettäväksi" sekä sisältä, että ulkoa. Nyt toipilaana olen koittanut viettää aikaa ompelukoneen vierellä, mutta kovin lyhyiksihän nuo omat hetket jäävät. Useimmiten kun se menee niin päin, etten ole ehtinyt kun tiskata neidin käyttämät astiat, pestä pöydän ja syöttötuolin, heittää ohimennen äkkiä jotakin omaan suuhunu, koota kuivat pyykit olkkarin sohvalle odottelemaan että jossakin välissä ehdin ne viikata kaappeihin, levittää puhtaat pyykit kuivumaan, ja aloitella ruuan laittoa, niin neiti jo herää. Sitä se nyt vaan on tällä hetkellä, ei omaa aikaa. Toisten on sitä ollut ihan mahdotonta ymmärtää, mutta ehkäpä heillä ei olekaan kokemusta lapsiperheen arjesta, tai vuorotyöstä, saati niiden sovittamisesta yhteen.
Olemme isimiehen kanssa halunneet alusta asti myös ruokapöydässä olevan ruokarauha, jolloin siinä ei lueta lehtiä tai kirjoja, eikä selailla puhelinta, ei lapset eikä aikuiset. Kuuluuhan se hyviin tapoihinkin.
Toki tytön kanssa on tarkoitus myös harjoitella kännykän/tietokoneen/netin käyttöä, ihan koska se nyt on nykyaikaa. Kuitenkin pidän tärkeänä, että lapsi osaa kirjoittaa ja leikata. Ollessani töissä koulussa huomasi kyllä miten nuo taidot ovat lapsilla yleisestiottaen huonontuneet. Niin paljon nykyään lapset (ja varmasti myös monet aikuiset) viettävät aikaansa kännyköiden ja tietokoneiden parissa, enää ei niin välitetä piirtää tai kirjoitella kirjeitä. Mitenkähän moni antaa tabletti-/ tietokonepelien sijaan lapselle väritys- tai tehtäväkirjoja? Kyllä kyllä, kehitys kehittyy ja varmasti jonkun mielestä on ihan kivikautista ajatella näin. Noh, kukin vanhempi varmasti (toivottavasti) tekee kuten parhaaksi näkee, eikä se tee toisesta kasvattajasta yhtään sen huonompaa tai parempaa. Turhan usein kuitenkin liikenteessä näkee nuoria jotka tuijottelevat kännyköitään. Puhumattakaan somen käytöstä. Moni nuori ei varmastikaan ymmärrä niitä riskejä ja vaaroja mitä se pitää sisällään. Itse koen kyllä olevani tämän ikäisenä jo vähäsen "kelkasta tippunut", mutta tiedostavani kuitenkin miten siihen pitää suhtautua. Ja ylipäätään internetin käyttöön.
Lääkäri kehui vuorokausirytmiämme, ja sanoi sen olevan erittäin hieno asia, että tyttö nukkuu jo pitkät yöunet ilman heräämisiä. Voi miten yhtä mieltä olenkaan! Kun on puolen vuoden ajan herännyt jokikinen yö monta kertaa yössä syöttämään vauvaa, nukkunut pisimmillään kolme ja puoli tuntia ja lyhimmillään vartin ennen seuraavaa herätystä, ja valvonut välissä puolesta tunnista kolmeen tuntiin ennen kuin on päässyt takaisin yrittämään nukkumista, niin kyllähän siinä tosiaan alkaa hiukan väsyä. Eräs ystävä sanoi niin kiteyttävästi, että ihmisten kanssa keskustellessa omasta uupumisestaan ja siitä valvomisen määrästä, huomaa kyllä hyvin ketkä ovat aina saaneet nukkua yönsä rauhassa, tai kenen ei ole tarvinnut tehdä vuorotyötä tai valvoa. Joillakin kun ei vain ole mitään käsitystä mitä se on. Noooh, sanottakoon nyt vain, että tuskin valvottamista ihan heppoisin perustein pidetään yhtenä rajuimmista kidutusmuodoista. Ja onhan univajeen todettu aiheuttavan mm. sydän- ja verisuonitauteja, aikuisiän diabetesta, ja masennusta. Ihan fakta on myös se, että eihän se ole mitenkään mahdollista saada koskaan nukuttua takaisin noita puolen vuoden ajan kertyneitä univelkoja. Vaikka onneksi tätä nykyä saan useimmiten nukkua hyvät unet, (lukuunottamatta hampaiden puhkeamisen aiheuttamia yöheräilyjä ja -valvomisia) niin harvemmin sitä silti virkeänä herää. Mutta jokaiseen päivään herään sydän täynnä kiitollisuutta noista kahdesta rakkaimmasta, ihanasta aviomiehestä, ja ihanasta tyttärestä, joka on aamuisin jo "vastassa", pinnasänkynsä laitaa vasten seisomassa. Olemme heti halunneet yrittää auttaa vauvan vuorokausirytmin kehittymisessä, ja järjestäneet arjen asioita niin, että rytmi selkiytyisi, ja tietyt rutiinit seuraavat samanlaisina päivästä toiseen. Nähtävästi siitä sitten on ollut jotakin apua, vauvat kun kuitenkin syntyvät ilman vuorokausirytmiä.
Eräs ystäväni kertoi miten hänen anoppinsa oli sanonut ettei lapsen kanssa tarvitse koko aikaa olla, vaan voi siinä samalla puuhailla omiaan ja tehdä kotitöitä kun lapsi leikkii omiaan. Joo-oh. Varmaankin sitten siinä vaiheessa, kun lapsi on jo sen verran isompi ettei ole niin kiinni äidissään ettei äiti voi mennä vessaan yksin tai edes eri huoneeseen kun lapsi ahdistuu kun ei näe äitiään, tai kun ikää on vielä sen verran lisää, ettei lapsen perässä tarvitse kulkea koko aikaa vahtimassa ettei hän saa päälleen mitään tai tee mitään tuhojaan. Näiden pikkusten kanssa kun se on lähes välttämätöntä jos haluaa välttää turhat myrkytyskeskukseen soitot kun lapsi on saanut käsiinsä jotakin jota EI olisi pitänyt maistaa, tai kaatuilee ja kolhii päätään tai rikkoo jotakin... Lapsissakin kun on melkolailla eroja.
Meillä on vauvavuodesta vielä sentään muutama kuukausi jäljellä, mutta todella nopeasti aika on mennyt! Ikävää kun kivut ja säryt ovat rokottaneet oman osansa, ja jo raskausaika oli niin vaarallinen, sekä lähipiirin vakavat sairaudet ovat tuoneet omat varjonsa, mutta onneksi kaikki on sujunut hyvin ja olemme saaneet myös todella paljon apua. Kiitos mummille joka on aina valmiina tulemaan apuun kun tarvitsen. Ja kiitos, ettet ole koskaan kyseenalaistanut tapoja joilla toimin, tai ylipäätään mitään mitä teen tytön kanssa. Olen saanut kuulla paljon jos jonkinlaista ohjeistusta miten voisi ja miten olisi hyvä tehdä, pukeutumisesta vaipanvaihdon kautta syöttämiseen, mutta sinä et ole koskaan ohjeistanut missään. Tuli niin hyvä mieli kun sanoin sinulle asiasta, ja vastasit ettei tulisi mieleesikään neuvoa minua. Ihmetellessäni sanoit näkeväsi kaiken aikaa hyvin hoidetun ja tyytyväisen tytön jolla on kaikki asiat hyvin, jonka äiti on tehnyt vuosikausia töitä hoitaen toisten lapsia. Olit vakuuttunut, että omastani pidän vähintäänkin yhtä hyvää huolta kuin hoitamistani lapsista ja oppilaista. Kiitos! Voi kunpa osaisin samalla tavalla toimia itse jos jonakin päivänä oma tyttäreni saa lapsen. En tyrkyttäisi omia tietojani ja taitojani, vaan seuraisin sivusta onnellisena mummina. No, ainakin tähän asti olen kaikille neuvoa kysyneillekin sanonut, että kysyä saa mitä vaan, ja kaikessa neuvon missä osaan, mutta en voi sanoa mikä on se oikea tapa, voin vain kertoa miten itse toimin.
Jollakin tasolla tässä kaiken aikaa on ollut hyvin ristiriitaiset tunteet. Toisaalta on ihanaa saada seurata ja nähdä miten oma tytär kasvaa ja kehittyy, ja oppii koko ajan uutta, miten jokainen kehitysvaihe tullessaan on aina se kaikkein ihanin. Toisaalta hänet haluaisi pitää sylissään suojassa kaikelta aina, juuri tuollaisena pienenä.
Tällä kertaa pelkkää tekstiä, mutta seuraavassa postauksessa sitten kuvapläjäytystä. Ainaisesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta täällä on saatu sentään hiukan jotakin aikaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti