Aikaisin aamulla pikkukaupungin linja-autoasema näyttää melko autiolta.
Ja pimeältä.
Lähdimme koko perhe käymään päivän reissussa taittaen matkat bussilla.
Itselleni on tosi mukava välillä päästä käymään hiukan kauempanakin,
yleensä kun arki rajoittuu kodin ja leikkipuistojen välille,
ja toisinaan muutamien ystäväperheiden kanssa vietettyyn aikaan.
Ja varsinkin kun tuo bussilla kulkeminen sujuu melko kivasti Touhuhäärättäreltäkin,
niin matkaan on mukava lähteä.
Toki siinä saa äiti olla melko luova, jotta keksii pitkälle matkalle
muutakin mukavaa puuhaa pelkkien välipalojen syömisen lisäksi.
Touhuhäärätär odotteli vauvanukke toisessa
ja kissa toisessa kainalossa bussin kyytiin pääsyä.
Bussimatkalla nautittiin vähän välipalaa vauvanuken kanssa.
Piirtelyt, värittelyt ja tarrakirjat on myös mieluista ajanvietettä.
Perillä olikin melkoinen yllätys, ihania hevosia!
Lisäksi nähtiin myös hauska aasi.
Sen kanssa oli niin hurjan hauskaa, että aitaukseen olisi halunnut itsekin.
Yrityksen puutteesta se ei ainakaan jäänyt kiinni,
ettei sinne sitten kuitenkaan päässyt.
Yllätykset vaan jatkuivat kun hevosten ja aasin lisäksi löytyi vielä lampaitakin!
Lammasaitauksen vierellä käytiin mielenkiintoinen
ja sydäntäni sykähdyttänyt keskustelu lampaiden hoitajan kanssa.
Hän oli hieman iäkkäämpi nainen, hyvin mukava, rauhallinen ja ystävällinen.
Hän seurasi aikansa meitä ja muita lapsiperheitä, ja kysyi sitten jonkin ajan kuluttua Touhuhäärättären ikää. Kun vastasin, että vuosi ja 10kk, hänellä kulmakarvat kohosivat hämmästyksestä, ja hän sanoi vain; "Vasta!" Kommentoin siinä että juu-u, hän on melko topakka tapaus, niin nainen vastasi että "Olen tässä katsellut ihan samaa. Ikäisekseen kovin reipas ja toimelias. Luulin vanhemmaksi. Hänestä näkee, että hän pitää paljon eläimistä, ja että hänen kanssaan leikitään ja keskustellaan paljon. Hän niin rohkeasti menee lähelle katsomaan ja silittää hellästi. Moni saattaa vain katsella kauempaa ja haluta sitten lähteä pois. Hän tarkkailee ja seuraa niiden touhuja ja juttelee paljon."
Olin jo tässä vaiheessa vähän häkeltynyt ja liikuttunut, mutta sain aikaan hymyn ja kiitoksen, ja kerroin että pienestä asti hän on ollut koko ajan mukanani kaikessa touhussa auttamassa, siitäkin huolimatta, että kaikki vie moninkertaisen ajan siihen nähden, että sen tekisi yksin.
Seuraavaksi tuo nainen saikin sanomisillaan liikutuksen kyyneleet silmiini.
"Te ette taida pitää puhelimia tai muita sellaisia laitteita hänen kanssaan? Teistä huomaa sen, että keskitytte hänen seurassaan olemiseen, ettekä puhelimiin. Tässä huomaa niin hyvin sen eron, kun seuraan joka päivä useita tunteja eri lapsia ja heidän vanhempiaan. Niin moni vanhempi menettää lapsen innostuksen ja vanhempaansa katsovat hymyilevät kasvot, koska itse kulkee vain silmät kiinni puhelimessa. Hän jakaa intonsa teidän kanssa."
Vedet silmissä kiitin ja sanoin että on ihana kuulla että sen huomaa joku joka ei edes meitä tunne, ja kerroin että olemme halunneet tietoisesti käyttää puhelimia ja koneita sitten kun hän on nukkumassa. Joskus on tilanteita että on pakko vaikka hoitaa jotakin tärkeitä ja kiireellisiä asioita, mutta kiinnitämme huomiota siihen, että päivittäin sen huomion saisi lapsi, eikä puhelin.
Keskustelimme vielä jonkin aikaa, ja tuo nainen oli kovin hyvillään siitä kun Touhuhäärätär on pienestä asti päässyt tutustumaan eläimiin ja luontoon, ja sanoi tuntevansa vähän jopa surua siitä miten vieraantuneita luonnosta nykyään ollaan. Harva käy metsässä ja kerää marjoja ja sieniä, tai vain kulkee katsomassa mitä siellä on tai tunnistaa kasveja.
Niinpä, aasiaitauksella totesimme sen itsekin kun kuulimme seuraavan keskustelun;
"Äiti, onko toi aasi?"
"Tuo otus vähän ehkä näytää aasilta,
mutta tämä kyltti tässä kyllä sanoo että poneja siellä aitauksessa pidetään."
Hohhoijjaa.
Keskustelusta tuon naisen kanssa jäi hyvä mieli, uskon että pitkäksi aikaa.
Ja tuon pikkuisen häärääjän into ja riemu niistä eläimistä.
"Äiti! Hampaita. Häittää." (Lampaita. Silittää.)
Touhuhäärätär on kertonut tuosta reissusta niin kovin innoisaan
lähes kaikille jotka jaksavat kuunnella. :)
Välillä käytiin syömässä.
Kun niitä vessaselfieitä kuulemma pruukataan ottaa, niin nappasin minäkin sitten yhden.
Mutta vain häärätärestä.
Kotimatkalla oli kiva katsella isimiehen kanssa bussin ikkunasta näkymiä.
Pimeäkin siinä ehti tulla, mutta hymy ja hyvä tuuli säilyi koko reissun ajan,
meillä kaikilla kolmella.
