Sisustusunelmia. Fiiliksiä. Hetkiä.

Mitä ajatuksia sulle tulee mieleen kun katsot näitä kuvia?

Mulle pasahti päähä kaikenlaista.

Jotakin valmista.

Paljon kesken.

Sisustusunelmia.

Sisustussuunnitelmia.

Sisustusta.

Toteutuneitakin unelmia.

Ei se sit iha aina mee niinku toivois. Tai et harvemmin menee.

"Mitä sulle kuuluu?"

Kaikenlaista.

Jännitystä. Pelkoa. Ikävää. Kyyneleitä.

Rakkautta. Suukkoja. Silityksiä. Halauksia.

Huolta ja surua ystävän ja hänen vauvan puolesta.
Iloa toisen ystävän ja hänen vauvan puolesta.

Puhelimessa vietettyjä kiireisiä minuutteja.
Sairasteluja.

Aika joka juoksee liian nopeaa,

ja matelee paikoillaan ihan tahallaan.

Menneisiin viikkoihin mahtuu paljon.

Kliseinen mutta totuudenmukainen;

Kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää, aika parantaa.

Neiti Touhuhäärätär on alkanut nukkua aika hyvin 

kokonaisia öitä omassa huoneessaan, omassa sängyssään.
(Hän on siis nukkunut yöt omassa huoneessaan ja sängyssään jo kolmen ja puolen kuukauden ikäisestä asti. Silloin yöimetykset hoisin hänen huoneensa nojatuolissa,
ja sen jälkeen kumpikin takaisin omaan sänkyyn jatkamaan uniaan. Yöimetykset jäivät pois jo puolen vuoden iässä, kun tyttö alkoi nukkua pitkiä öitä. Tai no, pitkiä ja pitkiä, mutta suunnilleen iltaimetys kello 22.00-23.00 jälkeen hän nukahti ja heräsi aamulla 05-06 aikaan taas rinnalle. Ja toki kiinteiden aloittelu myös vaikutti yösyöttöihin. Mutta siis, otimme jonkin aikaa sitten pinniksen laidan pois, kun neidin alkoi kiipeilyinnostus kasvaa vähän nextille levelille niinku ne sanoo. Se aiheutti sen, että joka ikinen yö hän heräsi viimeistään siinä kolmen aikaan, ja tulla tepasteli viereeni. Aiemmin jos hän heräili yöllä, hän usein jatkoi itsekseen uniaan. Harvemmin sieltä hänen huoneestaan mitään kitinääkään kuului, ja silloinkin saattoi olla vain tutti hukassa, ja heti sen löydyttyä unet jatkuivat. Niitäkin öitä on toki kyllä vietetty kun on kipeänä valvottu, tai kun unet pelottavat ja herättävät, eikä sen jälkeen uskalla olla muualla kun äidin sylissä, pää painettuna äidin rintakehää vasten jotta kuulee sydämen, ja tuntee äidin hengityksen poskelleen. Siinä on turvassa, siihen ei paha ylety.)

Meillä tyttö tietää saavansa yöllä herätessään 

tulla äidin ja isin viereen nukkumaan jos pelottaa.

Aika harvoin sitä enää tapahtuu, mutta joskus.

Ja melko usein herään aamulla vain hetkeä ennen herätyskelloa siihen,

 kun vierestä kuuluu "Äiti." 

Siinä se rakkaus pönöttää hymyillen sängyn vieressä 

tutti suussa ja hiukset pörhössä,

villasukat rutussa, viisi pehmolelu-unikaveria sylissään.

Pikkuiset jalat tepsuttelevat edelläni keittiöön hääräämään aamupuuroa tulille,

ja pesemään tuttia kaappiin.

Sitten välillä on niitä öitä, kun herään hetki sen jälkeen 

kun olen lopulta päässyt nukkumaan,

koska vierestä kuuluu "Äiti." 

ja rakkaus pönöttää itkua tuhertaen sängyn vieressä

tutti suussa ja hiukset pörhössä,

villasukat rutussa, viisi pehmolelu-unikaveria sylissään.

Nostan pienen lämpöisen rimpulan syliini, halaan hetken, annan suukon, 

ja rimpula käpertyy viereen ja jatkaa uniaan.

Välillä en sitten oikein itse saa nukuttua enää, 

varsinkaan jos rimpulan unissa seikkailee jotakin pelottavuuksia,

ja hän mölisee ja muljaa unissaan.

Kuitenkin näen valtavan tärkeänä, että lapsi turvaa ja lohtua hakiessaan saa sitä, 

ja yritän parhaani mukaan sitä tarjota. 

Ja väsyneenä koitan muistaa, 

että joka ikinen päivä ollaan lähempänä sitä aikaa 

kun hän ei enää tarvitse ja halua samalla tavalla apuani. 

Eilen illalla ajattelin ottaa hiukan omaa aikaa. 

Isimieskin oli poissa kotoa iltavuorossa.

Päätin, että siinä vaiheessa kun Touhuhäärätär on nukahtanut, 

alkaa äitin relailutuokio.

Semmonen tunti-puolitoista, ja sitten itsekin nukkumaan.

Kaakaovesi valmiiksi kattilaan ja levylle...

Kaakaojauhe valmiiksi mukiin...

Keskeneräinen neuloosityö rahin päälle odottamaan...

Ok. 

Lapsi nukkuu.

Laitan hellan levyn päälle.

Käyn laittamassa sohvan takana olevan jalkalampun päälle

jotta näen sitten neuloa.

Siirrän lavuarissa olevat astiat tiskariin.

Kerään eteisen lattialta nukelle sovitetut kengät, lapaset, villasukan ja kaulurin laatikkoonsa.

Viikkaan leikin tiimellyksessä lattialle tippuneen viltin takaisin sohvan kulmalle,

ja järjestän sohvatyynyt nätisti.

Sytytän muutaman kynttilän.

Vesi kiehuu.

Jaa juu, maitoo kans vähä.

Mukin kanssa sohvalle. 

Jalat ylös rahin päälle.

Neuloosi käteen.

Mikä toi ääni oli?

Just se; 

Nonnii, lapsi nukkuu!

Nyt mä voin lopultaki...

Nääh, se o hereillä taas.

Sanomattakin selvää, että se oli sitten siinä.

Harmitti, mutta minkäs teet.

Jonakin toisena iltana 

kun kotitöiden jälkeen jaksoin 

jäädä vielä hetkeksi valvomaan,

käytin ajan siihen, 

että oma tytär sai pestyn ja siistityn version 

samasta nukesta jolla itse pienenä leikin.

Tänään olen koittanut olla kovin ripeä 

ja kaikki raudat on kyllä ollu tulessa.

Aloitin pyykkirumban heti herättyäni, 

(Ajatteles, yhteensä 7 koneellista joista viimeisin vielä pyörii, 

isimiehen työvaatteet!)

Touhusin yhtaikaa lapselle banaanilättyjä,

luuttasin lattiat,

häärin takkatulta,

ja koitin jotenkin huolehtia siitä touhuhäärästäkin.

Yleensä koitan hoitaa kotityöt kun touhuhäärä nukkuu päiväunia, 

tai kun hän on jo yöunilla.

Yöunilla toki kotityöt pitää olla äänettömiä, 

jotenka usein silloin pyyhin pöytiä ja lattioita,

viikkailen kuivia puhtaita pyykkejä, 

tai siivoan ja järjestän muuta.

Ja siis ihan siitä syystä näin,

kun jotkin jutut on vaan niin paljon mielekkäämpiä hoitaa yksin.

Lapsen hereilläollessa (ja tuppautuessa auttamaan IHAN KAIKESSA mitä teen) 

kaikki työt ottaa kolminkertaisen ajan, kun ne keskeytyy koko ajan,

tai joutuu alkamaan vallan alusta

kun jotakin taas levisi johonkin 

tai vessapaperirulla "tippui" (juu ihan itellään, tost noi vaa)

tai "Aijaijai!" kun on kaaduttu tai pudottu tai kompastuttu 

tai lyötykolautettu käsi tai pää tai polvi johonkin 

tai pyykkiteline kaatui

tai kiivetään hyllylle tai pöydälle

tai räpelletään jotakin koriste-esineitä

tai mitä nyt millonkin mieleen tulee touhuhäärätä.

Eipä tuo helppoa ollut tänäänkään,

mutta kiitokset mummille avusta!

Yleensä ulkoilemme päivittäin kahdesti,

ja siitä olen halunnut pitää kiinni,

on ilma tai oma jaksaminen ollut millainen vain.

Nyt me ulkoillaan kun jaksetaan.

Tai kun ollaan sen verran paremmassa kunnossa,

että se on mahdollista.

Suuret kiitokset Hoviompelijattarellemme 

nukkevauvan ulkoilupuvusta,

se on ollut monesti touhuhäärälle niin tärkeä juttu 

kun rakkaan vauvan on saanut ottaa mukaansa ulos!

Välillä me sitten katsellaan vain sisältä 

kun lintulaudalla käy pikkulintuja ja oravia. 

Ja fasaaneita.

Käsittämätöntä miten paljon saa lyhyessäkin ajassa aikaan 

kun saa vaan rauhassa itsekseen tehdä.

Isimies hoisi tuossa eräänä iltana kylpyhommat touhuhäärän kanssa,

ja minä ompelin sillä aikaa vaunusuojan.

Olisi se varmasti hienompi ja kaikkea jos siihen olisi oikein ollut kaavat

tai edes joku ohje,

mutta tuli siitä ihan omaa silmää miellyttävä kuitenkin.

Kaksi vanhaa tyynyliinaa pääsi uusiokäyttöön.

Remontista vielä sen verran,

että alakerrassa on nyt lattiaa revitty ja valettu 

ja homma hiukan taas etenee.

Sementistä jäi jonkin verran ylimääräistä, 

ja isimies kyseli onko mulla jotakin ideoita tai tarpeita sen suhteen.

Pian meillä oli sitten kolme tuikkukippaa. :)

(Joista ei kyllä juurikaan kuvista saa selvää,

mutta kyllä ne hienot on.)

Pientä pintaremonttia ja pikkusen pihahommia.

Alakerrassa on taas koitettu ahkeroida. 

Kovista sairasteluista huolimatta...

Jotain vähän on jo saatu aikaankin, mutta kovasti on vielä kesken,

ja ottaa kyllä aikaa ennen kuin edistyy ja valmistuu.

Hetki ja pala kerrallaan, 

voimien ja mahdollisuuksien mukaan.

Seinää on jo rei'itetty, ja lattiaa revitty auki.

Ja maaliteloja testattu.

Pihahommissa urakka on edennyt hiukan paremmin.

Ahkeran apulaisen auttamisinnosta huolimatta...

Jokainen haravoitu lehtikasa on juostu ja hypitty läpi ja löllitty levälleen.

Pihastamme tuli yhteensä 5 peräkärrykuormallista lehtiroskaa.

Touhuhäärätär näppäränä toiminnan tyttönä kiipesi aina peräkärrylle, 

ja heitteli sieltä lehtiä maahan sitä mukaa 

kun äiti koitti saada niitä kerättyä kärryyn.

Kuitenkin lopulta tilanne on nyt se, 

että eilen illalla haravoimme viimeiset lehdet,

ja ajoimme nurmialueet kauttaaltaan keräävällä ruohonleikkurilla,

jotenka tänään kun saattaa sadella ensilumi,

jää alle siisti nurmikko.

Noh, ei nyt ihan niinkään, 

pihan suuri tammipuu kyllä pitää lujasti kiinni omistaan,

eikä meinaa irrottaa otettaan lehdistään vielä helmikuussakaan.

Niitä kauniin vaaleanruskeita lehtiä liehuu pitkin pihaa 

melkeinpä ympäri vuoden,

oli lunta tai ei.

Kuitenkin olemme kaikki kovasti tykästyneet 

tuohon suureen pihapuuhun

joka antaa kesähelteellä vähän viilentävää varjoa,

ja jonka juurella on vanha kori johon on istutettu kukkia.

Puu johon nojaa vanhat heinäseivästikkaat

joihin aina talvisin laitamme 

lintulaudat ja talipallon,

ja jonka oksilla oravat keikkuvat syömässä terhoja.

Välillä ne kurret änkevät lintulaudoillekin ruokailemaan.

Ja nyt siihen yhdelle oksalle on kiinnitetty myös rengaskeinu,

jossa touhuhäärätär saa killua ja rimpuilla.

Mukavaa talven odottelua!