Viereinen mäntymetsä ei ole enää entisensä.

Kuluneen kesän aikana teimme melkoista urakkaa takapihallamme.
Siis siinä nimenomaisessa mäntymetsässä jonka viereltä kirjoitan. :)
Muutama ystäväni sanoikin, että meidän on oltava isimiehen kanssa järjiltämme ja täysin hulluja kun lähdimme tekemään niin suurta urakkaa vauvavuoden aikana. Kieltämättä kaikki se vauvavuoden kiire ja univaje riittäisi ihan itsessäänkin, mutta niin vaan otettiin urakka ja suoriuduttiin siitä. Ehkä se johtui osittain siitä, että se hulluus on meillä kummallakin synnynnäinen ominaisuus. Supervoima. :)

Suurimmalta osin kuitenkin on kiittäminen veljeä ja vaaria jotka olivat apumiehinä puiden kaadossa, oksimisessa ja pätkimisessä. Erityisesti vaaria, joka vielä kaiken muun avunannon lisäksi sirkelöi kaikki paksummat oksat ja latvat, sekä halkeli klapeiksi kaikki ne pöllit. Siinä sai kyllä erittäin ahkerasti kirvestä heiluttaa, niin valtava määrä niitä pöllejä oli.
Kiitokset myös mummille lastenhoidosta, muuten oma osallistumiseni urakkaan olisi jäänyt melkoisen laimeaksi.

Tässä tuo klapiurakka oli vasta aluillaa, pellihallin seinustalla vasta ensimmäistä riviä,
ja alakerran halkohuone jo täynnä.

Klapiurakka puolivälin paikkeilla, piti rakentaa lavoista alusta jolle pinottiin uutta kuormaa.
3x5 metriä, ja n.2 metriä korkea. Riittää muutamaksi vuodeksi polttopuita...

Suunnitelmana oli että kaikki männyt kaadetaan, ja jos jossakin sopivassa kohdassa sattuu kasvamaan vaahtera tai pihlaja, niin jotakin niistä voidaan jättää paikoilleen, katsotaan sitten ajan myötä mikä tuomio tulee, saako jäädä kasvamaan vai nappastaanko pois. Lisäksi halusin jättää lähekkäin muutaman keskenään hieman eri korkuisen kannon jonkinsortin koristeeksi. Teen joskus sitten kun joudan jotakin kukkamaata niiden väliin. Nyt kantojen päällä on koristeena lyhdyt.

Tässä yksi niistä lyhdyistä iltahämärässä.

Lisäksi suunnittelimme lapsille jotakin paikkaa johon saisi laitettua keinut. Ideoita heiteltiin ja ne hiukan kasvoivat matkan varrella, mutta lopputulokseen ovat tyytyväisiä sekä me vanhemmat, että lapset. Keinujen lisäksi köysitikkaat, trapetsi, renkaat ja liaani ovat olleet ahkerassa käytössä, satoi tai paistoi. Ensi kesänä kaivamme keinujen ympäriltä vielä lisää maata pois, ja laitamme siihen hiekkaa.

Nykyisellään keinuteline näyttää tältä.

Aloittaessamme urakkaa huhtikuussa, emme olisi ikinä uskoneet, että olemme valmiita ennen elokuun puoliväliä samana kesänä. Noh, valmishan tuo nyt ei vielä suinkaan ole, mutta sen metsänkaadon osalta kyllä, moottorisahaa ei enää tarvita. Siistimistä on kyllä vielä paljonkin, nurmikon kylvöä ja sellaista istutusten laittoa ja puiden siistimistä, keväällä ajattelin leikellä joitakin puita, karsia oksia. Aika näyttää tykkäävätkö hyvää vai huonoa. Kukista en vielä tiedä mitä haluaisin istuttaa, mutta enköhän sitten ajan myötä keksi tai löydä jotakin joka miellyttää silmää.

Joskus sitten myöhemmin kun ehdimme ja jaksamme, ja on ylimääräistä rahaa, laitamme lapsille leikkimökin. Kovasti itselläni jo syyhyäisi sormet päästä sitä laittelemaan, mutta taitaa tarvita vielä jonkin aikaa hillitä. :D

Kesän kuluessa nappasin aina illalla kännykällä kuvan takaterassilta metsän suuntaan silloin kun olimme päivän aikana saaneet jotakin urakoitua. Kirjoitin noihin kuviin päivämäärät, (jopa vuoden, koska uskoin vakaasti urakan jatkuvan ensi vuonna) ja niistä on kyllä ollut kiva näin myöhemmin katsoa ja vertailla miltä metsä näytti ja miten urakka eteni.

Laittelen tähän aikajärjestyksessä joitakin noista kuvista.

Naapurit kehuivat että maisema on muuttunut edukseen (se meillä siinä hiukan tavoittena olikin) ja että teimme urakan hämmästyttävän nopeasti kun ainoa työkone moottorisahoja lukuunottamatta oli kantojyrsin. Kyllä se siltä tosiaan monena iltana tuntuikin, että urakoitu on. Ja vielä kun suurimman osan töistä "sai" tehdä siinä 30 asteen helteessä. Noh, tuon erittäin kuuman kesän ansiota on, että nuo keinutolpiksi kaadetut männyt kuivuivat aika nopeasti kun kaikki pihka valui ja kuivui niin hyvin.


Ja tosiaankin! Tuo blogini etusivun kansikuvassa näkyvä metsämaisema on juuri tämä sama kyseinen metsä, metsä jota ei enää ole. Aika näyttää mitä siihen tulevaisuudessa rakentuu ja kasvaa.

Rakkaat tyttäreni

Mun rakas tulisydäminen touhuhäärä merenneito keijuprinsessani,
jalkasi aina vähän irti maasta, pääsi pilvissä ja keijupölyä taskuissasi.
Tanssit paljain varpain nurmikolla,
kikatus korvasi takana valmiina hyppäämään huulillesi.
Nautit kun kutitan sinua sylissäni ja aina iltaisin
rakas nukkesi kainalossasi pyydät mua laulamaan ja silittämään hiuksiasi.

Mun rakas hymysuinen puuhahyrrä kissanpentu runotyttöni,
tutkit maailmaa ja sen ihmeitä hämmennys huulillasi ja hymy silmissäsi.
Katselet korkealla lentäviä lintuja, ja tuulessa tanssivia puiden lehtiä ja puhalluskukkahöytyviä.
Kesken leikkiesi tulet yhtäkkiä hetkeksi kainalooni halailemaan
ja painat pienen lämpöisen pääsi olkaani vasten,
puristaen samalla lujasti rakasta lelukissaasi sormissasi.

Te kiipeätte toistenne sänkyihin vierekkäin köllöttelemään ja leikkimään unikavereidenne kanssa.
Istutte huoneessanne ja vedätte hyllystä kirjan toisensa jälkeen lattialle läpiselattavaksi.
Teette hiekkakakkuja, ja isosisko laulaa pikkusiskolle "Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi."
Retkotatte verkkokeinussa vierekkäin ja kikatatte kilpaa, kun annan teille vauhtia, lisää, vielä lisää, aina lisää, pilviin asti!
Keräätte tammenterhoja leikkihevosen satulalaukkuun ja takkienne taskuihin.
Soitatte marakasseilla ja ksylofoneilla kun kuuntelemme Pikku Papun orkesteria.
Ratsastatte keinuhevosillanne rinnakkain taikasauvat käsissänne.
Rakentelette yhdessä legoilla torneja, jotka sitten kaadatte nauraa käkättäen.
Istutte olkkarin matolla vierekkäin katselemassa Pikku Kakkosta välillä vilkaisten toisianne nauraen yhdessä.
Tanssitte "sekiaata" keittiön pöydällä.
Iltapesulla kiipeätte toistenne ammeisiin räiskyttelemään vettä ympäriinsä.
Joka ilta annatte toisillenne hyvän yön pusut ja halaukset.

Hymyilette usein, nauratte paljon ja kiljutte riemusta.
Joskus kiljutte myös mieliharmista.

Pysykää aina tuollaisina, että nauraa rätkätätte yhdessä
mitä hyvänsä missä tahansa
näkemättä ja kuulematta mitään tai ketään muita kuin toisenne.
Säilyttäkää riemumieli ja toisenne sydämissänne.

Rakkaimpani, aarteeni, älkää kasvako liian nopeasti,
haluan pitää teidät sylissäni ja sydämessäni aina.
Rakastan teitä niin paljon enemmän kuin osaan kertoa.

Ja sinä rakas pieni, joka lähdit tuulien ja tähtien matkaan, en ole unohtanut sinua.
Ajattelen sinua usein.
Ikävöin ja rakastan sinua aina.

-Äiti-

Vauvavuosi jäi taa, toistamiseen.

Tähän vuoteen on mahtunut niin käsittämättömän paljon. Niin hyvässä kuin pahassakin, mutta pahassa ihan liiankin kanssa. Jo raskausaikana oli itse raskauteen liittyviä tilanteita jotka aiheuttivat koko raskausajalle huolta ja pelkoa, mutta onneksi kaikki kuitenkin sujui lopulta hyvin ja saimme syliimme elävän ja terveen lapsen.

Ympärillämme on tapahtunut erittäin paljon ikäviä asioita läheisillemme ja ystävillemme. En halua tässä sen enempää kertoa ja avata toisten ihmisten asioita, mutta voin sanoa että niin lyhyen ajan sisään on mahtunut niin monta järkytystä, ettei edellisestä ole vielä ehtinyt toipua, tai käsitellä ja käydä sitä läpi, kun on jo tullut uusia ikävyyksiä.
Kun elämä täyttyy kahden lapsen hoidosta ja kotitöistä, on jokainen päivä niin täynnä tohinaa, ettei aikaa juuri muuhun jää. Ainakaan minulla. Toki varmasti riippuu paljon miten ketäkin elämäänsä elää, mutta itselläni hennoo olla niin, ettei sitä omaa aikaa juuri ole. Vaikka monessa työssä pääsee varmasti helpommalla kuin kotiäitinä, nii olen onnellinen ja kiitollinen kun olen saanut olla nämä ajat lasten kanssa kotona. Mitään muuta työtä en kuitenkaan niin mielelläni tekisi kuin tätä. Aika lentää ja lapset kasvavat niin nopeasti, että nämä vuodet ovat kuitenkin ihan liian äkkiä jo ohitse.

Kävimme juuri tänään 1-vuotis neuvolassa. Oli mukava kuulla kaiken olevan erinomaisesti neuvolatädinkin mielestä. Tomera 1-vuotiaamme sai kehuja hyväntuulisuudestaan, rohkeudestaan ja sosiaalisuudestaan, sekä liikunnallisen ja kielellisen kehityksensä tasosta. Käsittämätöntä että vauvavuosi on ohitse. On ollut ihanaa saada seurata miten oma pieni rakkaamme on kasvanut ja kehittynyt, oppinut uutta. Parasta kaikessa on ollut nähdä vierestä miten sisarusten välinen suhde on kehittynyt. Ihanimpia hetkiä on ne, kun he kahdestaan nauraa kikattavat jotakin, eikä minulla tai isimiehellä ole siihen mitään osaa eikä arpaa.

Keskustelimme hiljattain erään äitiystäväni kanssa siitä miten sitä äitinä kokee huonoa omaatuntoa ja mitälie syyllisyyksiä niin hölmöistä asioista. Kun esikoisen kanssa ehti niin paljon enemmän kaikkea mitä kuopuksen kanssa. Kun kummallekin lapselleen haluaisi tarjota sen aivan kaiken saman, tasa-arvoisesti ihan joka asiassa. Silti esikoisen vauva-aika on ollut niin erilaista mitä kuopuksen. Vaikken voisi olla tämän onnellisempi ja kiitollisempi siitä, että meillä on nyt kaksi lasta, niin kuitenkin hetkittäin kaipaan myös niitä hetkiä kun esikoinen oli pieni, ja touhusimme kahdestaan kaikenlaista. Haluaisin huomioida häntä enemmän, viettää hänen kanssaan aikaa enemmän kaksin. Ja sama juttu myös kuopuksen kanssa. Haluaisin hänenkin kanssaan kahdenkeskeistä aikaa. Silti mieluiten teemme jotakin yhdessä koko perhe, ja uskon että siitä varmastikin kaikki myös eniten nauttivat.


Olen pitänyt tietoista (ja välillä ihan vaan voimavaroista ja ajanpuutteestakin johtuvaa) taukoa blogista, mutta yritän tässä hiljalleen taas palailla uusien postausten myötä kun ehdin ja jaksan. Säännöllisen epäsäännöllisesti kuitenkin. :)