tiistai 26. heinäkuuta 2016

Yllätysmatka eläimiä ihailemaan


Yhtenä päivänä täsä kerran, nii mun äiti ja isi yllätti mun! 
Ne vei mut iha viattomina tohon tutulle leikkipuistolle liukumäkee 
ja hiekkalaatikolle ja keinumaan ja kiipeilemään niihin rimpuilutelineisiin.
Enhän mä siinä ollenkaa osannu aavistaa että ne suunnitteli jotain.
Me vaa pidettii hauskaa ja leikittiin yhdessä koko perhe.
Sitte me syötii eväät ja sen jälkee lähdettii ajeleen autolla.
Mä koitin kyylätä mihin me mennää, mutta josain kohtaa mun huomio herpaantu.
Mä heräsin 1 1/2 tuntia myöhemmin siinä samassa istuimessani, 
mutta ihan vieraissa maisemissa!

Mä pääsin hiukan jalottelemaan, ja siinä hetken aikaa tohellettiin kaikkee, 
ja sit mä pääsin mun matkarattaisiin istumaan.
Voi piippola, siellä oli vaikka mitä eläimiä!
Mä en kauaa malttanu rattaissa istua, 
ensimmäisen eläinaitauksen kohdalla nousin sitte jo kyydistä 
ja mennä temmelsin katteleen mitä kaikkee lainkaa löytyy.
Ja voi että mutta löyty!

Kuvia mulla ny ei oo laittaa lainkaan kaikista 
kun valkkasin tähän vaan joitaki tiettyjä tommosia,
mutta oli kuulkaa hevosia ja alpakoita ja villisikoja 
ja poroja ja kauriita ja strutseja ja vaikka ja mitä ja!


Ensin oli vastassa vuohet, joista hassumpi hyppäs syöttökaukaloonsa. Katoin tarkkaan mallia!

Sitte mä syötin marsuja.

Ja mä syötin kanejaki.

Mä moikkasin lehmälle.

Ja mä myöski syötin lehmää. Sillä oli karhee kieli.

Lampaitakin mä syötin. Mua naurutti ku ne otti multa voikukan lehtiä. 

Ja mun naurutti kun ne otti multa apiloita.

Ja mua naurutti kun ne otti multa heiniä.


        
Välillä mun piti pistää hiukan tanssiksi kun niin naurutti...

Ja sitte mä taas syötin lampaita. Ja nauroin.


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

She compensates her small size with speed and determination.





























Hän kompensoi pientä kokoaan vauhdilla ja määrätietoisuudella.

Ja vaikka kuvista voisi päätellä jotakin muuta, niin vaippa oli kuiva.

Kuvauksissa ei vahingoitettu yhtään taaperoa.

He ovat ammattilaisia, älä yritä tätä kotona.



Hauskaa alkavaa viikkoa!!!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tilkuista täkiksi.


Olen pitkään miettinyt miten kiva olisi neuloa omalle lapselle tilkkutäkki.
Erilaisia värikkäitä kangaspaloja ties mistä, 
ja äiti kertoo täkin alla köllivälle natiaiselle mistä mikäkin tilkku on peräisin. 

Osa tässä käytetyistä on joitakin vanhoja 
lakanakankaita, verhokangasta, pöytäliinaa, 
ja muutama sellainen pieni tilkunpala joka on jäänyt jäljelle 
kun ostin kankaita ja ompelin touhuhäärälle vaatteita. 
Ja osa sitten joistakin vanhoista vaatteista leikattuja.


Perheen pienimmällä oli hauskaa 
kun tuollainen kivan värikäs ruutuhyppelyrata ilmestyi olkkarin lattialle 
sillä välin kun hän ulkoili isimiehen kanssa.


Melkoinen viuhkaläjä niitä tilkkuja sitten olikin, 
ja kyllä, jopa ihan ylimääräisiksi asti. 


Keksin pätevän (omasta mielestäni) systeemin 
jolla sain kiinnitettyä tilkut sivusaumoista kummallekin puolelle sisävanua 
ilman että jälki näkyy toiselle puolelle.
Halusin siis ehdottomasti kaksipuolisen täkin, 
ja tilkkuja kiinni pitkin matkaa, en vain sivu- ja päätyreunoista.



Ajattelin että peitto varmaankin kiertää ja vääntää joka suuntaan 
ja joka sauma on jostakin mutkalla, 
mutta vaikka itse sanonkin, niin yllättävän hyvähän siitä tuli. 
Käyttämäni kankaat olivat ihan laidasta laitaan, osa ohuita osa paksuja, 
villaa, puuvillaa, silkkiä, trikoota, farkkua...

Onneksi löysin alakerrasta tuon itse tekemäni kanttinauhakiekon,
halusin käyttää sitä tähänkin.
Tein sitä joskus aiemmin neulomiani ruokalappuja varten.



Mutta lopputulokseen olen oikein tyytyväinen,
ja ilmeisesti täkki on myöskin pikkuneidin mieleen.
Kun menin kesken hänen ja mummin leikkien esittelemään valmista täkkiä, 
hän tuli heti katsomaan sitä, 
hymyillen painoi päänsä sitä vasten 
ja kävi kyljelleen makuulle siihen päälle.

Ja nyt täkillä onkin todellinen testi menossa,
iskettiin se touhuhäärän kanssa pesukoneeseen.
O-ou... :)


lauantai 9. heinäkuuta 2016

Äitin rakas pikku apuri.

Hohhoijjaa.

Sillä on koko ajan joku missio meneillää. Se touhuaa lelujensa kanssa, huutaa "Äiti! Äiti!", tulee halaamaan tai pussaamaan tai hetkeksi syliin ja jatkaa sitten taas uusia leikkejä. Kun sanon että lähdetään ulos, se ährää eteisessä kengät jalkaansa ja hatun päähänsä, ja ryntää eteiseen oven taakse. 
Ja kun tullaan sisälle, se riisuu itse ulkovaatteitaan, ja laittaa ne eteisessä omaan laatikkoonsa, ja työntää laatikon kiinni.

Ruoka-ajan lähestyessä kysyn "Onko jo nälkä?", ja se näyttää etusormella suuhunsa, sanoo "Nam!", menee keittiöön ja kiipeää syöttötuoliinsa istumaan ja sanoo "Appu." Pitää laittaa ruokalappu.
Se lusikoi siististi itse omalta lautaseltaan raejuustot suuhunsa ja osoittaa jääkaappia ja pyytää "Aitu"a. Siis maitoa. Ja jokaisen ruokailun jälkeen, jos äiti ei meinaa muistaa, se osoittaa sormellaan maustekaappia. Sieltä se saa ksylitoli-pastillin. Välillä se haluaa Herra Hakkaraisen pastillin, välillä Pikku Myyn. Ja jos äiti sanoo "Oh no! Meinasin unohtaa sun pastillin!"se läppäsee pienellä kädellään otsalleen. Oh no! Antaessani pastillin ja sanoessani "Ole hyvä." se vastaa "Kiiii." Joskus se pyytää "Äppy" tai "Ätti", ja rätin saatuaan pyyhkii pöydästä oman kohtansa. Ja keittiön lattialla on vain kolme raejuuston murusta. 

Käsipesulla se joskus kysyy "Aippu" ja luvan saatuaan silittää palasaippuaa ja ihailee vaahtoa käsissään ja lavuaarissa. Oman muumi-käsipyyhkeen kuva pitää tarkistaa joka kerta, koska se välillä vaihtuu kun hän on saanut viedä edellisen pyykkikoppaan.

Jos kysyn haluaako hän auttaa äitiä, tulee hymy ja innokas nyökyttely. Kun kerron tarvitsevani apua pyykkien laittamisessa, se juoksee vauhdilla kodinhoitohuoneeseen. Se saa aina painaa lopuksi siitä käynnnistysnapista jonka jälkeen pyykkikone alkaa hurista. Sitten se katselee pää kallellaan koneen luukun edessä ja hihkuu riemusta kun koneeseen alkaa tulla vettä. 
Ja kun pyykkikone piippaa valmiina, se tulee ja ottaa sormestani kiinni, taluttaa kodinhoitohuoneeseen, ja näyttää pyykkikonetta. Sammutan koneen, avaan luukun, ja se alkaa tyhjentää pestyjä pyykkejä sankoon josta mä levitän ne kuivumaan. Lopuksi se vielä tarkistaa ettei koneeseen jäänyt mitään, ja kun kiitän avusta ja sanon että hän auttoi taas hienosti, se hymyilee ja taputtaa.

Kun tullaan kauppareissulta, sillä on kiire keittiöön auttamaan ostosten purkamisessa.
Se nostelee maitopurkit ja hedelmäpussit sun muut kauppakopasta yleensä yhden kerrallaa ja antaa äitin tai isin pakattavaks jääkaappiin. Joskus se innostuu ja nostaa kerralla kaks maitopurkkia.

Kun sanon tarvitsevani apua ruuanlaitossa, se temmeltää keittiöön.
Viimeksi tehtiin yhdessä perunakinkku-laatikkoa. 
Joku saattaa ajatella että "Hyiyäk en syä, kuin ne antaa ton muksun tollai mäntätä ruokaa." Nooooh, kädet pestiin ensin, ruoka menee kuumaan uuniin jossa uskoisin mahdollisten pöpöjen kuolevan, ja itsehän me tätä omalla porukalla vain syömme. Me isimiehen kanssa ajatellaan, että pikkuneiti Touhuhäärätär saa auttaa kaikessa missä itse haluaa, kunhan se ei ole vaarallista. Esimerkkinä nyt vaikka tiskarin tyhjennys, siinäkin hän on lähes aina apurina, mutta ensimmäisenä otan koneesta puukot pois mikäli siellä sellaisia on ollut. Varovasti se antaa sieltä astian kerrallaan mulle, ja mä laitan ne kaappeihin. Joskus se haluaa itse laittaa haarukat, veitset ja lusikat omille paikoilleen laatikoston lokerikkoon. Vielä ei aina ihan kaikki osu kohdilleen, mutta ehkei ole tarvekaan noin pieneltä. Ehtii hyvin harjoitella vielä.
Ulkotöissä se on omat työhanskat käsissään kantamassa risuja ja oksia peräkärryyn, vaikkei ketään ole pyytänyt tai neuvonut. Se on vain itse katsonut kun äiti ja isi laittaa niitä sinne , ja haluaa sitten itse auttaa.


No mutta, perunakinkku-laatikosta vielä muutaman kuvan verran.









Se tunnistaa jo monet eri eläimet kun katsellaan yhdessä kirjoja. Ja osaa myös sanoa jo monen eri eläimen äänet. Ja kulkuneuvoja ja esineitä ja tavaroita.

Kun jokin lelu on hukassa, ja kysyn missä se on, se laittaa etusormen huulipieleen tai posken reunaan ja hynähtää hiukan. Se on miettivinään.

Kun pyydän sitä viemään jonkun vaatteen pyykkiin, se tepastaa hymy huulillaan kodinhoitohuoneeseen viemään pyykit pyykkikoriin. Ja äärimmäisellä siisteydellä, harsoliinan kulmaa ei jätetä roikkumaan korin ulkopuolelle, vaan katsotaan että koko liina menee nätisti koriin. Sitten voi sulkea kannen. Pikku perfektionisti.



Annoimme tällä viikolla isin kanssa sille paketin aamupalan jälkeen.
Se istui sohvalla ja avasi nätisti pakettiaan repäisemällä palan paperia kerrallaan, ja laittamalla sen siististi viereensä sohvalle. Se keräsi siihen roskakasan joka lopuksi vietiin takkaan sytykkeeksi.

Kun joskus viikonloppuisin menemme mummilaan saunomaan, ja kotona juttelemme menevämme mummilaan, se muistaa ensimmäisenä sanoa "HAU!" sitten "Mmmmu" ja vielä "Aaa-a" ja vielä automatkalla uudestaan leutellaan että mummilassa on koira, mummi ja vaari.

Jos sanon, että pitäisi imuroida, se hakee imuria ja näyttää matolta tai lattialta kohtia mistä pitäisi ottaa. Ja joskus saa itsekin heilutella imuria. Välillä se keksii keittiön kaapista putukihvelit ja harjailee niiden kanssa keittiön lattialta muruja, jotka sitten lopuksi käy karistamassa roskikseen.



Eilen kun leikkasin tilkkutäkkiä varten kankaita, ja eteisen lattia täyttyi kangassuikaleista, se keräsi niitä ja laittoi vieressä olleeseen roskapussiin. Sitten se iski saappaat jalkaansa, nappasi pussin mukaansa, ja marssi eteiseen valmiina viemään roskat.

Se on hauska tyttö.
Se lähettää lentosuukkoja
ja kurkkaa kulman takaa tai tulee yhtäkkiä viereen ja sanoo "PÖÖ!"
Se menee ikkunaan heiluttaan kun vieraat lähtee.
Se pelleilee joskus, hyppii peppuplätsejä
tai hassukävelee takaperin tai toista jalkaa laahaten,
tai sanoo että vaari onkin äiti, ja nauraa perään.

Sen tukka on niskasta ihanaa korkkiruuvikiharaa.

Se nauraa kikattaa usein, halaa tiukasti ja silittää hellästi.
On se vaa nii sanoinkuvaamattoman ihana.
Äitin pikku apuri.
<3