Pieniä sisustusjuttaja ja tuunauksia, ja jokunen ompelukoneen surrautus.

Meillä oli tänään kylässä ystäväni joka mahdollisti sen, että nyt minulla on aikaa istua alas ja jatkaa tämän kirjoittamista. Ilman sinua olisin nyt siivoamassa keittiöstä tiskejä ja raapimassa pöydästä ja matosta ruokasuttuja, sitten kodinhoitohuoneessa laittamassa pyykkejä kuivumaan, ja sen jälkeen viikkaamassa puhtaita pyykkejä olohuoneessa. Ja koska pidit seuraa pikkuneidille ja vahdit ettei hän tee tuhojaan tai satuta itseään, sain sillä aikaa jopa tehtyä hänen ruokiaan valmiiksi pakkaseen! KIITOS ihan valtavasti kun tulit ja olit, nähdään taas!

Lupailin viime postauksessa kuvapläjäytystä, 

jotenka tässäpä niitä nyt sitten satelee...

Olemme viimeisen kolmen kuukauden aikana yrittäneet saada jotakin aikaan, ja käyttää iltaisin vapaa-aikaamme hyväksi ja tehneet ja touhunneet jotain pieniä sisustusjuttuja. Päiväsaikaankin kokeiltiin tuunailla, mutta raivosta rääkyvä lapsi kainalossa päällystysmuovin asentaminen ei ollut ihan niin herkkua, että sitä viitsisi monesti kokeilla. Mieluummin pelaan varman päälle, että on edes teoreettinen mahdollisuus onnistua yrityksissä. :)

Eteisessämme lapsen lapaslaatikon virkaa on toimittanut tällainen vanha laatikosto. 

Tyyliltään ja väriltään tuo vaan ei yhtään istunut ympäristöönsä, 

jotenka pientä tuunaustahan tuo vallan huusi. 

Ja mehän isimiehen kanssa ähräsimme monta iltaa tämän parissa.

Ensin tuolle näytettiin hiukan hiekkapaperia, ja vähäsen rikottiin pintaa.

Sitten oli vuorossa illuusio glamourista kultamaalin ansiosta,

ja pitsihörselöiden asennus.

Ja ahkeraa tupsuttelua ja töpsyttelyä.

Myös vetimet meni vaihtoon, löysin kirppikseltä joskus ja ostin jemmaan, 

nyt ne oli varsin passelit tähän projektiin.

Tosin, maalit niistä poistettiin ensin. Mintunvihreä ei oikein tuntunut hyvältä ajatukselta.

Ja nyt sitten valmiina tuo laatikosto näyttää tältä.

Tässäpä sitten se "lapsen kanssa yhdessä tehty" tuunaus, koko perhe osallistui... 

(Kyllä, se oli JUST niin kauheeta!)

Ostimme tuollaista kuviokalvoa jota sitten viriteltiin vanhan kuluneen ja pinnasta pilalle menneen pöydän päällilevyyn. Hohhoijaa. Ihan kiva ja hyvä, mutta laittaminen oli ihan kamalaa. Olisi ollut riittävän haastavaa ihan kahden aikuisenkin voimin, mutta vielä kivana lisänä siinä oli sitten perheen pienimmän reipas avustus... Oli lähellä ettei isimiehen kanssa rytytty koko kalvoa polttojätteisiin ja jätetty tätä tuunausprojektia sikseen.

Ensinnäkin tuon kuvion kohdistaminen seuraavan vuodan kanssa oli ihan mahdottoman hankalaa.

Toiseksi sinne kalvon ja pöytälevyn väliin veden pruiskuttelu, ja kalvon asettelu kohdilleen ennen kuin vesi kuivuu ja haihtuu ja hivenen vinoon menevän kuvion vuoksi vuodan irtirepäisy ja uudelleenasettelu-yritys... AAAAARGH!

Kolmanneksi kalvossa oleva valmistusvirhe, jonka vuoksi kuvion kohdistus vuotien reunoista oli mahdotonta. Onneksi keksimme laittaa sitä reilusti päällekäin reunoista, ohjeen 2mm:n sijaan. 

Neljänneksi lapsi joka halusi koko ajan päästä räpiköimään kalvoa tai istua sylissä.

No mutta, vaikeuksien kautta voittoon. Nyt se on valmis, ja tykkään kovasti.

En kylläkään niin kovasti, 

että koskaan alkaisin tohottaa mitään vastaavaa touhua. :D 

Koulukirjojen päällystäminen on sitten seuraava vastaava urakka johon rupean...

Piti käydä räpsäsemässä uudet kuvatkin kun aurinko niin ihanasti paistelee. :)

Olemme etsineet keittiöön hyllyä, mutta missään ei oikein ole osunut silmiin kivaa ja sopivaa. 

Noh, kuinkas muutenkaan kun itse tekemään...

Ostimme tuollaiset kulmaraudat, ja saimme valita sopivan kokoisia ja näköisiä vanhoja lautoja isäni lapsuudenkodin varastosta. Siinä se sitten oli, seinässä valmiina, niin vähällä vaivalla.

Tästä nimenomaisesta menninkäisherrasta tätini joskus sanoi;
"Se on ihan ku Aaltosen Remu!" 

Todellakin, yhdennäköisyys on huomattava! :)

Keijukainen kiipeilee tikkaillaan ja hoitaa kasvit, ja menninkäisjoukkio avustaa.

Kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. :D

Pitipä tuostakin muutama "päivitysräpsy" napata.

Myös olohuoneen puolelle olen halunnut pari hyllyä. Toisen ihan koristeeksi joillekin esineille, 

mutta toisen jotenkin isomman, johon voisi laittaa valokuvakansiot. 

Yllättäen taas ei kauppojen hyllyt paljolti aiheuttaneet toivomiamme reaktioita, 

jotenka itsehän nuokin piti tehdä. Saatiin sellaiset kun haluttiin! :D

Toinen tehtiin samanlainen kuin keittiöön. Isompi tosin, pidempi ja leveämpi, 

mutta siis samalla idealla.

Tässä hylly kokonaan näkyvissä. Halusimme tuon toisen reunan jättää tuollaiseksi, 

on jotenkin kivan persoonallisen näköinen. Yhtä vinksallaan kun kotimme muutenkin. :)

Hiukan tuossa näkyy myös uusia kattopaneeleita, joita isimies on kovalla urakoinnilla apumiehen kanssa pläikinyt kattoon kiinni. Suuri kiitos pikkuveljelleni, ilman apuasi olisi tuokin projekti vasta alkutekijöissään.

Mutta niin, se toinen hylly. Tai oikeammin NE toiset hyllyt.

Olkkariin halusin myös sellaisen hyllyn jossa voisi säilyttää valokuvakansioitamme. 

Piti olla hiukan reilumpaa kokoo, mutta myös jotakin sellaista kivaa persoonallisuutta.

Siitä se sitten lähti, parit taulun kehykset, ja isimies teki niihin sopivat "laatikot".

NO NYT ON!
 

 

 

Ollaan tosi tyytyväisiä, tuli kivan näköset. Ja jäi jopa vielä hiukan tilaa uusillekin kansioille.

Pikkuneiti sai myös hyllyt huoneeseensa. Jyskissä oli tarjouksessa tuollaiset kuusikulma-hyllyt,
ja ruiskumaalauskäsittelyn jälkeen ne saatiin paikoilleen.

Kuten viimeksi mainitsinkin, olen yrittänyt viettää aikaani ompelukoneen vieressä.
Kun siinä saa riittävän pitkään ährätä ilman häiriöitä, tulee joskus jotakin valmistakin!

Pikkuneiti sai uudet leggarit. Kangas löytyi joskus kirpparilta.

 

 

Ja joskus, ihan vahingossa, menee aivan nappiin.
Ilman mitään kohdistuksia osui mopopoika kohdilleen tähän etupuolen keskisaumaan! :)

Lisäksi tuli tarve kunnollisille ruokalapuille. Onhan noita vino pino, joitakin saatuja, uusina tilattuja ja kirppiksiltäkin ostettuja. Mutta kun joko on jääneet liian pieniksi, ei ole taskua, tai kiinnitystarrat eivät pysy kiinni kun ovat liian lyhyet. Niitä tuunailinkin ompelemalla lisätarrat, mutta ajattelin, että niitä olisi hyvä olla lisää. Aina isimiehen ollessa kotona neidin seurana, sain ährätä ja neuloa lisää. 

Sopivat kankaat löytyivät omasta takaa. Pohjaksi ja taskuun vanhaa vettähylkivää pöytäliinakangasta, ja taskun koristekankaaksi, ja vinokanttinauhaksi ylijäämät lakanasta jonka ompelin pienempään kokoon neitiä varten. Nämät kahdeksan ruokalappua olen saanut nyt muutaman viikon ahkeroinnin aikana tehtyä.

Taskun reunassa on tuollaista koristeommelta. (Jota siis ompelukone osaa tehdä)

Ja sitä vinokanttinauhan määrää! Sen valmiiksitekemiseen varmasti meni suurin osa ajasta!
Sitä silittämisen ja leikkaamisen määrää! Olisi pitänyt oikein mitata montako metriä tuli tuotakin tehtyä. Helpommalla olisi toki päässyt kun olisi ostanut valmiina, mutta säästyipä rahaa kun sain kaikki tarveaineet jo kotoa valmiina löytyvistä materiaaleista.

 

Olen kyllä ihan tyytyväinen valmiisiin ruokalappuihin, on ollut hyviä käytössä, eivätkä ole menneet pesussa miksikään. Ja serkkukin kehui kivan värikkäiksi. :)

 

Hei waaaau, tällä kertaa ehdin ja jaksoin istua tässä niin pitkään, että tämä postaus tuli ihan valmiiksi asti, eikä mennyt kuin hiukan reilu puoli tuntia! Enempää ei sen puoleen pää kestäkään ilman migreeniä, jotenka tähän kohtaan on oikein hyvä lopettaa.

Hyvää syksyn jatkoa!